Tarhurin taudinkuva




Harrastushan on jotain kivaa, mukavaa, rentouttavaa ja voimia antavaa. Se saa sinut voimaan paremmin ja ajan kulu unohtuu, kun saa viettää aikaa itselle mukavan asian parissa. Parhaimmillaan syntyy oikea flow; jes, jotain hienoa.

Tulipa mieleen, että tarhureille viime viikot ovat ollet varmaan jotain muutakin. Muutama lomapäivä kului tietysti ulkosalla, niin kuin asiaan kuuluu. Maailma (siis puutarha) täytyy saada valmiiksi (siis niiden normaaleiden kevätkunnostusten lisäksi kaikki koko talven aikana muhineet suunnitelmat ja ajatukset täytäntöön). Noille päiville sattui tietysti odottamattamaton helle, mikä toi uusia muuttujia matkaan.

Tässä siis loman saldo epikriisinä (suomennettuna, ei latinaa):
- Palovammoja niskassa ja käsivarsissa. Potilas ei ole ymmärtänyt suojautua riittävästi voimakkaalta auringonvalolta.  Päätynyt aurinkovoiteiden käyttöön vasta kuumotuksen havaittuaan.
- Useampana päivänä havaittavissa kipua alaselässä ja sen rasittumista. Potilas on pyrkinyt lievittämään oireita iltaisin lepäämällä hetken kovalla lattialla selällään. Tilanne tällöin jonkin verran helpottunut. Lepotaukoja päivän kuluessa ei kuitenkaan ole ollut riittävästi.
- Painavien taakkojen, lähinnä kivien ja multasäkkien, kantaminen on saanut aikaan tilapäistä voimattomuutta.
- Psyykkisiä oireista, lähinnä ajoittaisesta turhautumista. Syynä oman tulkinnan mukaan mm. vuohenputki, juolavehnä, voikukka ja savimaa. Havaittavissa myös tiettyä hajamielisyyttä; tutkimukset vahvistivat, että päässä surraa samaan aikaan liikaa erilaisa suunnitelmia ja ajatuksia. Vaikeuksia keskittyä yhteen asiaan, kun havaitsee eri puolilla pihaa tekemättömiä töitä, saa uusia ideoita tai rientää valokuvaamaan kukkaan puhjennutta uutta kasvia.
- Esteettisiä haittoja; pääasiassa jaloissa, mutta myös muissa kehon osissa ilmenee kutiavia, punaisia läikkiä. Aiheuttajana jonkin, erityisesti iltaisin esiintyvä hyönteislaji. Oireita on lääkitty voiteilla, mutta toistaiseksi melko huonoin tuloksin.  Esteettisiä haittoja lienee myös ns. työmiehen kädet (multaa kynsien alla, katkenneita kynsiä, naarmuja) sekä jalat (groksit työkenkinä puutarhassa eivät ehkä ole keikkein järkevimmät, mutta kun on kesä ja helle...).
- Ajatus lottovoitosta ja sen suomista mahdollisuuksista puutarhassa on alkanut ajoittain kiusaamaan potilasta, vaikka todellisuudessa hän ei ole harrastanut uhkapelejä sitten nuoruusvuosien.

Kaiken kaikkiaan siis vakava ja monialainen taudinkuva, joka puhkeaa yleensä aina keväisin. Suurimman osan oireista olisi voinut välttää vähän fiksummalla käytöksellä, mutta "mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi". Kenellä viiraa mistäkin ja mitä näitä nyt on...

Mut on tää vaan niin maaliman hauskaa!:)
Mukavaa kuopsutusviikkoa, kaikesta huolimatta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Patruunatalo pukeutui juhlaan

Kevättä kohti